sunnuntai 9. lokakuuta 2016

päivityksiä

Eli Fanfir a.ka Rico suoritti hienosti erinomaisella arvosanalla BH kokeen, siitä se alkaa ja isosti Onnea Ulvilaan koko porukalle.Ilman koko perheen tukea olisi mahdotonta päästä treenaamaan

Omat möllykät kävivät 8.10 Hankkasalmella luonnetestissä Marco Vuorisola ja Irene Puputti
Katehian Saphira aka kirps +110, ei yllätyksiä.Ei halunnut leikkiä, löysi itsestään mammaa puolustessa sisäisen hovawartin, pimeä huone meni hyvin ja nopeasti,itsenäisesti.

Katehian Mang +153 taisteli mun kanssa, verkkainen toimissaan,puolustushalussa mammaa kohtaan ,katsoi paremmaksi että mamma hoitaa, pimeässä huoneessa toimi hyvin, ehti tutustua myös lavaan.Mammanpoika
Siis tyytyväinen,molemmat läpäisi ilman suurempia stressejä testin.


sunnuntai 28. elokuuta 2016

Katehian Fanfir

Rico ja Jelena käväisivät luonnetestissä 28.8.2016 tuomareina Puputti ja Vuorisola.
RIco oli Jelenan mukaan oma itsensä ,pisteitä kertyi +182. Lämpimät onnittelut ja kiitos että veit Ricon testiin ja olette koko perhe pitäneet hyvää huolta Rico apinamiehestä.

Kasvattajana, erityisesti tällainen pieni "piipertäjä " joka kasvattaa vähän, ehkä myös vain itselleen ,päihkäillen ja ihmetellen ja pyöritellen myös vähän liian pitkään,ilo on onnistuneet perheiden valinnat luovutusiässä. Aina tapahtuu odottamattomia kuten myös itse huomannut, mutta tällä hetkellä kaikki tuntuvat olevan tyytyväisiä koiriinsa.ja kun omistajat niin myös kasvattaja.


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Yleistä höpinää

Elokuun puolesta välistä vietimme hetkellisesti levottomia hetkiä, kirpulla juoksu. Onneksi toi munx on hoksannut että ettei hötkyile kun ne muutaman päivän. Nyt ollaan jo päiväjärjestyksessä.
Porin näyttely jäi väliin, munx vetäisi muutama viikko aiemmin monttuun ja liike ei ollut riittävän puhdasta. Nyt on toki parantunut hyvin eikä mitään vaivaa ole.
Lokakuussa siis luonnetesti molemmilla. Elokuun lopussa Rico menossa Tampereelle .

Rico kävi Porin kv näyttelyssä hakemassa eh2, hyvä hyvä ja kiitos isosti Jelenalle.

Sani porhalsi Kuopion kv näyttelyssä varsinaisena nakupellenä, kuvat saatuani lähinnä nauratti h-verran ensimmäisenä päivänä ja kahtena eh verran. Kiitos Katja

Muutenkin tässä pohtinut ikä kysymyksiä ja olenkin heittänyt jo ajatuksia ilmoille, voipi tulla suunnitelmia senkin suuntaan kunhan asiat saadaan selkiytettyä

Jalostus suunnitelmat etenevät, pikkuisen muutosta harkinnan jälkeen ja niistä myöhemmin.jalostustiedustelu lähtee vetämään loka-marraskuussa, juoksun pitäisi olla helmikuussa.
Mitä odotan pupseista
Vallan perushoffeja, avoimia, hyväluonteisia, hyvänkokoisia ja ajatuksella että yhdistelmä tulee viemään nyt omaa jalostusta eteenpäin oikeaan suuntaan.uros valinta oli liian lähellä,ja olin miettinyt asiaa ihan kummallisesta vinkkelistä. Tyyppinä tulee varmasti sopimaan kirpulle, luonteensa ja ulkomuotonsa osalta.
Ensimmäisen pentujen kohdalla kokoa tuli, mistä lienee😂, nyt haetaan hieman balanssia siihen. Mikki hiiri ei edelleenkään ole ajatuksena, hoffia pitää olla tietyn näköinen ja tietyn kokoinen . Minusta. Sukupuoli leima pitää olla nähtävissä.mutta loka-marraskuussa julkaistaan uros valinta

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Lt ja näyttely

ensimmäinen katehian kakara luonnetestattu eli katehian lung eli jästi 17.7 +142.kiitokset sarille testauksesta.

Janella aldeon Oriveden näyttelyssä 16.7 jun eri2 erinomaisella arvostelulla kuten tuomaria lainatakseni tarvitsee aikaa, kyseessähän ei ole Mikki hiiri koira. Kiitos Katjalle 

torstai 9. kesäkuuta 2016

Päivä kerrallaan

päivät ovat menneet kuin sumussa, olen pahoillani jos jotakin on jäänyt tekemättä ,vastaamatta tms . Ikävä on kova, piha on hiljainen,katla kun hoiti tuon vahtimisen. Päivääkään en ole viettänyt etten olisi miettinyt tai ollut mielessä. Hullu, kenties mutta selvennykseksi että koirat ovat minulle äärimmäisen tärkeitä, niillä kaikilla on ja on ollut niin osa jostakin suuremmasta, ne ovat myös elettyä elämää. Niistä luopuminen tarkoittaa myös että jotakin joutuu jättämään taakseen.

Mitenkä kirppu ja munx, ne ovat arvioni mukaan voineet hyvin. Kirppu kun tultiin kotiin etsi autosta joka paikasta katla-äitiään.ekat lenkit oli että ei meinannut päästä auton luota kun odotti mistä tämä tulee, tätä kesti muutaman päivän.pentuset ovat muuttuneet, Katlan vaikutus ei näy niissä, ovat kasvaneet ja tulleet vielä suuremmiksi persooniksi. Hyvään suuntaan. Katla oli niin suuri persoona joka piti ipanat kurissa ja nuhteessa.kirppu on tullut leikkisämmäksi munxin suhteen, nämä jopa riehuvat kunnolla, munx leppoisampi kuten uroksen kuuluukin olla. Molemmille on muotoutunut pikkuhiljaa oma paikka pihavahdin roolissa, kirppu tiukempi pikkuisen ottanut Katlan paikkaa.
Mutta katlaan nähden meillä on hiljaista.

Muuten kesä menee töissä, nyt viikon lomalla.
Loppukesästä sain molemmat ilmoitettua yksiin näyttelyihin ja molemmat saivat samaan luonnetestiin paikan, jonne reissataan loppusyksystä.kirpun juoksu ne tulevat olemaan mysteeri, koska aina ennen juoksut menivät järjestyksessä katla-kirppu. Tosin munx vähän merkkaa jo pissoja, joten villi veikkaus on että juoksu on heinäkuussa.noin kuukauden päässä.

Uros valinnan pohtiminen meni hieman uusiksi,niistä myöhemmin. Mutta kirppu astutetaan joka tapauksessa 2017 alkuvuodesta, jollei nyt juoksu ala vasta lokakuun jälkeen jota suunnattomasti epäilen. Yhdistelmästä vasta myöhemmin.

Kirpulla oli varattu lt jo nyt 11-6 mutta peruin sen, koska Katlan kuolemasta olisi ollut niin lyhyt aika ja kirppu on nyt vasta pikkuhiljaa alkanut muotoutua äitinsä varjosta. Paikka meni veljelle Ricolle , joka Jelenan kanssa menee testiin.
Jäämme ihmettelemään miten menee testi.
Yritän nyt tätä päivitellä tiuhemmin.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Katla





Rakkaista rakkain on poissa

Katla tuo humppatukka, ihanista ihanin nukkui pois 2.5.2016. Sydän itkee, sielu on verillä.
Katlan tilanne muuttui huonommaksi maanantaina, ja ei ollut enää vaihtoehtoja vaan päästää irti. Elämäni raskain matka. Virkeä mieli , ruumis vaan ei jaksanut.
Kaksi vuotta sitten Fiu hyökkäsi Katlan päälle (fiulla todettiin aggressiivinen syöpä myöhemmin), fiu joka oli kilteistä kiltein koira.  Hyökkäys oli suoraan Katlan niskaan, lopputulos se, että niskasta meni hermoja ja jänteitä poikki, niskanikamat näkyivät. Todellisuudessa katlalla oli paljon tuuria mukana, olisi voinut halvaantua tilanteessa. Lääkäri varoitteli jo silloin, että voi tulla ongelmia myöhemmin. Elettiin kevättä 2014 ja Katlan tilanne muuttui marraskuussa 2015, kun ikää alkoi tulla ja motoriikka kärsi vammasta. Päivä kerrallaan elettiin ja nyt toukokuun alussa oli aika erota ja lähteä eriteille.tuntuu epäreilulta että koira joka oli maailman kiltein otus, syyttä joutui tilanteesta kärsimään. Elämäni vaikein päätös.
Rakkaista rakkain nukkui pää sylissäni ja silittelin pitkiä kauniita korvahapsuja. Juttelin että vähän nukutaan nyt.
Katla palasi samantien kotiin ja Hannu oli kaivanut pihalle oman paikan,katla nukkuu nyt unta omassa pihassa, omenapuun alla. Etupihalla,muutossa Katlan suuren vahtikoiran omassa pihassa, josta piti huolta 5.5 vuotta. Sinne hän palasi. Haukku ei enää kaiu, on vain hiljaisuus. Tyhjyys. Ikävä.

Katla niille jotka eivät tunteneet oli varmasti hyvähermoinen koira. Muistan kuinka se 7 kk ikäisenä tosissaan puolusti pankkiautomaatilla narkkarilta, joka yritti viedä pankkikorttia. Kuinka katla sai ainoan pentueensa , miten se rakasti ja hoivasi pentujaan, erityisesti ainoaa tyttöä kirppua se rakasti loppuun saakka. Kuinka se päästä pentujen ollessa 7.5 vkoa päästi Jelenan kettuterrieri nartun pihalle, ja heilutteli häntää ja saman nartun sisälle ja esitteli pentujaan. Kuinka se suhtautui vieraisiin, aina iloinen ja positiivinen. Kuinka se kenkiä laittaessa jalkaan kirputteli mua kankusta.kuinka se koki olevansa tärkeä ja tiesi sen, olinhan saanut jotakin sellaista kultaista.
Tätä en enää saa kokea, elämä jatkuu sen ihanista pennuissa maailmalla ja kirpussa sekä munxissa. Talo on hiljainen.

Toivottavasti katla koki että olen ollut sen arvoinen, olihan se itse varsinainen matriarkka.
Hyvästi rakas ystävä, toivottavasti tapaat  vanhat ystävät kossun ja Fiun . Pappakin varmasti odotti sinua. Tapaamme vielä.







keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Esittelyssä Katehian mang "Munx"

Katehian Mang"munx"
B/B
Terveet kyynärpäät 0/0
Näyttelystä eh/eh1 jun

Herra mieskoiraa voi kuvata hauska heppu. Erittäin avoin, ja tämä koira ei kävele. Vaan juoksee aina ja jokapaikassa. 
Luonteeltaan erittäin vilkas,hieman pehmeä. Lauman ehdoton mies,pitää naisetkin kurissa.
Pentuna erityisen haastava terävyyden ja reaktiivisuuden takia. Nopea kaikessa reaktioissa .
Vaikka avoin , erinomainen vahtikoira, ja pitää huolen että ilman lupaa omalle alueelle ei luvattu vieraat tule. 






Esittelyssä Katehian Saphira" Kirps"

Katehian Saphira"kirps"
B/B
Terveet kyynärpäät 0/0
Kirps on pentueen ainoa narttu, ja varsinainen äidin kullannuppu.
Vilkas, mutta kuten kuvailen "asiatyttö".
Kirppu on iloinen, hyvin liikunnallinen tyttö, joka rakastaa juoksemista.
Jälkeä on harrastettu tytön kanssa. Näyttelyissä käyty muutamn kerran
Erikoisnäyttelyssä kahteen otteeseen, pentuluokassa sijoittui ikäluokassaan , ja junioriluokassa eh tervakoskella , sekä Raision ryhmänäyttelyssä kirppu sijoittui pn2 saaden sertin






Esittelyssä Katehian Fanfir "Rico"


KATEHIAN FANFIR "Rico"
A/A
Terveet kyynärpäät 0/0
Omistaja Jelena Munkki, Ulvila 

Jelena kuvailee Ricoa mukavaksi Harrastuskoiraksi , jonka kanssa harrastetaan tottista ja jälkeä . Rico    
On myös käynyt maalimiehen leikitettävänä tauon jälkeen 04/2016 ja saatu palaute oli erinomaista.
Jelenan tavoitteena on suorittaa BH koe tänä vuonna.
Rico on erinomainen perhekoira, Joka asuu perheessä missä kaksi pientä lasta. 
Pentuetarkastuksessa Rico osoitti jo varmuutta ja mikä kuvaa tätä koiraa parhaiten varma, avoin, työskentelyhaluinen. 
Toivottavasti Rico nähdään myös luonnetestissä 2016.
Kiitokset Jelenalle ja Tuomakselle Ricon hyvästä hoidosta.




keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Facebook

meidät löydät myös Facebookista. Kennel katehian hovawartit

Laita liittymispyyntö niin pääset näkemään myös kasvattien kuulumisia ja vaihtamaan kokemuksia .
Tervetuloa 👍🤗
Hovawart on liikunnallinen ja liikkuva rotu, joka vaatii tekemistä. Rotu soveltuu ominaisuuksiltaan erinomaiseksi perhekoiraksi sekä vahtikoiraksi, joka on rodun alkuperäinen käyttötRkoitus.
Tavoitteena vaalia näitä ominaisuuksia .

Kuvat Linnea Huilla 


Cattla von störtebeker "katla"
Katehian mang" munx"
Katehian saphira ja mang 

Munx
Kirps ja munx
Katehian saphira 
Kirps 
Äiti ja lapset eli mielpide

Uusi blogi

Uusi blogi , joka tulee korvaamaan kotisivut.Päivitykset tulevat olemaan nopeampia kuin kotisivujen kanssa. Eli pienimuotoinen esittely lienee paikallaan. Kasvattajanimeni on Katehian, ja kasvattajakurssi tuli käytyä jo 2000 luvun alussa, ensimmäinen ja ainoa pentue syntyi 2012. Hovawart harrastus alkoi jo 1991 tutustumalla hovawarttiin rotuna, ja ensimmäinen hovawart oli vaalea iso uros Kainhov Abbe (1992-2004).Haaveet toisesta ja tuontikoirasta Saksasta totetui 1998, kun kotiin saapui Cosmo von Ascona (1998-2009). Cosmolla oli kolme pentuetta Suomessa ja yksi pentue Ruotsissa. Suomen pentueesta kotiin tuli Kaunottaren Fiona (2005-2014).Iloksemme yhteistyö Saksaan tuotti oman kantanartun Cattla vom Störtebekerin (2008-)
Oma harrastaminen painottui kahden ensimmäisen hovawartin kanssa myös kilpailemiseen, mutta omien huonojen hermojen takia olen todennut että kilpaileminen jätetään niille, jotka sen hallitsevat paremmin. Olen toiminut myös pk-koulutusohjaajana(spkl koulutuksen käynyt) useissa yhdistyksissä, sekä aktiivisena jäsenenä sekä hallitustyöskentely on tuttua pk yhdistyksistä, ja suomen hovawart ry;ssa. Kokeissa olen toiminut 2003 saakka niin pk lajien ratamestarina, ylitoimistsija, sihteerinä, tokopuolelle koejärjestelyissä.

Cattlalla on yksi pentue Suomessa kasvattajanimelleni Katehian, uroksena pentueessa oli Oscar Wilde Animagus-Pentueeseen syntyi 7 pentua, joista kotiin jäi narttu Katehian Saphira eli Kirppu, ja Katehian Mang eli Munx. Kesällä 2015 Team Katehian lisääntyi uudella jäsenellä Slovakian tuonti Janella Aldeon eli Sanilla, joka on sijoitettuna Laihasen Katjalle. Omistuksessani ja sijoituksessa on ollut useampia koiria mutta jotka olen syystä tai toisesta jättänyt jalostuksesta pois, joka sukuun liittyvien riskien takia, tai koiran ominaisuuksien, rakenteen vuoksi. Kasvatusajatukseni on pyrkiä rodunomaiseen käyttökoiraan johon rotu on jalostettu joka on toimiva perhekoira, käyttökoira ja vahtikoira. Mitään ominaisuutta ylikorostamatta. Kasvatustyöni on pienimuotoista ja  etsin uroksia ulkomaisten yhteistyökumppaneiden kanssa, sekä säännöllisesti tuon jalostukseen koiria . Ensimmäinen LOHIKÄÄRME -pentue syntyi 2012 puolalais-saksalaisena yhdistelmänä. Minulla oli onni saada kaikille koirille hyvät kodit ja yhteistyö on sujunut moitteetta kasvattien omistajien kanssa ja ajajtukseni onkin että kasvattajan tulee kulkea koiranomistajan rinnalla syntymästä loppuun saakka. Hyvä yhteistyö tuottanut se, että jokainen pentu on lonkka ja kyynäskuvattu, kaikki kävivät vajaa 9 kk ikäisenä Tervakoskella arvostelussa, joten kaikista on saatu laatuarvostelu. Terveystulokset Katehian Saphira B/B 0/0 cert pn2 Katehian Mang B/B 0/0 eh1 Katehian Thorn B/B 0/0 sa pu-3 Katehian Fanfir A/A 0/0 Katehian Floghdragi A/A 0/0 Katehian Lung A/A 0/0 eh1 Katehian Kur D/C 0/0.

Katehian kasvatit ovat tavanneet säännöllisesti ensimmäisen elinvuoden aikana kolme kertaa, ajatuksena että kasvattaja tukee kasvattien omistajia ensimmäisen haasteellisen vuoden aikana , tapaamisissa painotetaan koulutusta, hallintaa .Jatkossa pyrin tapaamaan vähintään kerran vuodessa koiria ja omistajia. Ja puhelimitse olen tavoitettavissa lähes 24/7.

Seuraava pentue suunnitteilla loppuvuonna 2016 HIRVIÖ-pentue Katehian Saphira "kirps" B/B 0/0 sert Luonnetesti 2016 ennen astutusta silmäpeilaus 2016 ennen astutusta Uros Saksalainen,julkaistaan kun luvat ja testaukset suoritettu.
Tavoitteena liikunnallinen, terve, avoin, kohtuullisen vilkas hovawart 
Kotiin, harrastamiseen ja vahtikoiraksi.